Riuttaskorpi ja Kar 147

Lähdimme veljeni Jannen ja hänen kaverinsa Jarkon kanssa perjantaina aamusta kohti Riuttaskorpea, joka on Seitsemisen ja Helvetinjärven luonnonpuistojen välimaastossa. Olimme varustautuneet yhden yön reissuun ja matka taittuisi samoilla välineillä eli Suomalaisten liukulumikenkien OAC Kar 147 avulla (sukset joissa karvapohja). Matkaan otettiin myös Jannen pulkka, johon saatiin polttopuuta ja muuta ylimääräistä painoa.

Aamusta oli pientä pakkasta ehkä noin -5 c. Sukset luistikin tässä kevyessä pakkaslumessa oikein mainiosti. Itse vedin välittömästi pannut, kun nousin auton parkista lumikinoksen yli. Ns. luulot pois. Ensimmäiset pari kilometriä menikin oikein hienosti pitkien alamäkien saattelemana, joskin itse otin pari lisäkaatumista kyljelteni kun suksi luisti sivuttaissuunnassa kantista huolimatta. Ensimmäinen joenylitys Talvisillalla oli hieman haastava ensikertalaisella Karrien kanssa. Suksilla pääsi yllättävän hienosti ylämäet nousemaan ja suksi nousee umpihangessa myös lumen pinnalle eikä haukkaa hankeen.

Matkalla oli kiitettävästi myös nousua, jossa sai tehdä kunnolla töitä, kun lunta oli polveen asti ja mäki jatkui reilun kilometrin verran luulisin. Mäessä vauhtia piti Jarkko ja huipulla vaihdettiinkin vetäjää ja pääsin itse kahlaamaan ja tekemään jälkeä. Janne luonnollisesti tuli pulkan kanssa viimeisenä.

Eksyimme hieman Pirkan Taivaleen reitiltä jota pitkin hiidimme kohti Suutarilankosken laavua. Tämä ekskursio heitti hieman kapuloita rattaisiin varsinkin Jannelle, joka veti pulkkaa perässään. Lisäksi kiertoreitin ojanylitys oli "mielenkiintoinen". Loppumatka pysyttiinkin jo tarkemmin reitillä, joka muuten on huonosti merkitty maastoon. Aivan ennen loppukohdetta tuli vielä kapea reitti jokea seuraten, vastapäätä laavua, sekä siitä silta portaineen joen yli.

Laavulle pääsimme mukavasti leiriin ja valtasimme laavun yösijaksi. Hetki leiriydyttyämme saapui laavulle yksinäinen matkamies, joka myöhemmin kertoi olevansa alunperin kotoisin Virosta. Hän kuulemma yöpyy täällä silloin tällöin yksin ja olikin harvinaista, että olimme samaan aikaan täällä. Tästä tovi tuonenpana pamahti laavulle vielä kokeneempi parivaljakko. Heilläkin oli suunnitelmissa jäädä laavulle yöksi. Järjestely toimi niin, että kaverukset tekivät lumeen yösijan makuupusseille ja toinen matkailija laittoi teltan pystyyn. Me yöpyisimme laavussa.

Iltaa kohti tehtiin hot doggeja ja pressokahvia, toiset taas valmiiksi kuivatetusta lihasta poronkäristystä sekä puhuttiin niitä näitä, ja juotiin pari olutta. Kaksikolla oli mukana vähän rankempia ajatuksia henkilökohtaisista elämäntilanteistaan ja matkassa heillä olikin litra Jallua. Pullosta ei ollut mitään jäljellä aamulla. Ilman suurempia haavereita saimme vietettyä yön yli aamuun.

Aamutoimien jälkeen pakkasimme oman leirimme ja aloimme valmistautua paluumatkaan kohti autoa, joka jätettiin lähelle Sotamiehenaukiota. Keli oli vetänyt kevyesti nollan tuntumaan ja lumi oli kosteaa. Tämä aiheuttikin paluumatkaan lisämaustetta, kun lumi meinasi tarttua suksien karvapohjaan. Valitettavasti Janne ja Jarkko joutuivat kävelemään useamman kilometrin paluumatkalla, kun suksi ei yksinkertaisesti luistanut enää. Itselläni suksi toki tökki, mutta sain pidettyä pohjan sen verran puhtaana vahvasti laahaamalla, että sain hiidettyä koko matkan takaisin autolle ja harjoiteltua laskua lisää.

Matkaa reisulle Sotamiehenaukio-Pitkäkoski-Kuttulampi-Pitkäkangas-Suutarilankoski ja takaisin tuli yhteensä Garminin mukaan hieman yli 14 km. Matka-aika oli 5 tuntia 45 minuuttia ja nousumetrejä oli 216 ja laskuja 220. Itselläni paloi noin 3200 kaloria.

Mukava kun luit! 😊 Matkassa kamerana oli Nikon Z7 ja f-mountin 24-70mm f 2,8 työjuhta ja polarisoiva suodin.